Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Tervetuloa järvimaisemiin

Tervetuloa Rovankorpeen! Rovankorpi on pieni suomenhevosten kasvatukseen painottuva virtuaalitalli Järvi-Suomen kauniissa maisemissa. Rovankorpi perustettiin alkuvuodesta 2016 Aavan halutessa siirtää suomenhevoset eri talliin, pois ratsastuskoulu Harhavaaran hälinästä. Tallimme sijaitsee korvessa, muutaman kilometrin mittaisen metsätien päässä asutuksesta. Täällä voi hevostella huolehtimatta luonnon keskellä. Rovankorven tilat ovat vanhat, tosin uudistetut. Uusi talli ja yksityistalli ovat molemmat kuitenkin rakennettu vuoden 2015 lopussa.

Toimintamme painottuu vahvasti suomenhevosten kasvatukseen. Kasvatuksellamme pyrimme mahdollisimman hyväluonteisiin käyttöhevosiin. Pyrimme kilpailuttamaan hevosillemme yli 30 sijoitusta niiden elämän aikana. Emme kasvatuksellamme pyri pitkäsukuisiin hevosiin vaan luomme jatkuvasti uusia sukuja. Suurin osa kasvateistamme lähtee maailmalle, mutta osa jää meille kilpailutettaviksi. Meiltä on myös mahdollista saada tilausvarsoja haluamastasi yhdistelmästä. 

Kasvatuksen lisäksi meiltä löytyy myös muuta toimintaa. Järjestämme satunnaisesti kilpailuita ja majoitamme yksityisiä. Osalle hevosista etsimme kisaajia.

Tallinylläpitäjä Aava vähän päälle 20 vuotias nuori nainen kotoisin pääkaupunkiseudulta. Aavan tavoitat helpoiten sähköpostitse (harhavaara@hotmail.com) tai Rovankorven vieraskirjassa.

- Aava (VRL-13983)

Copyrights | Arvostelut

Päivitetty viimeksi 5.7

Linkit

Yhteistyössä Linkinvaihdossa Suosittelemme
- - Läpikuultavan suomenhevoset
    Harmonia
    Turmeltaja
    Moondance
     
     

 

VIRTUAALITALLI // VIRTUAALIHEVONEN

©2017 Rovankorpi - suntuubi.com